Freitag, 10. August 2012

Schalke 04

Olympialaiset loppuu ihan just, muutama hassu päivä enää.. Tekis mieli itkeä, sillä seuraaviin on aikaa neljä vuotta (tai no kaks, mutta ei sitä lasketa..) Pitää alkaa keksiä jotain muuta tekemistä päiviksi, kun tv:stä ei tuu enää mitään. Kuulostaa tosi sisältörikkaalta tämä mun elämä, en oo oikeesti näin tylsistyny, opiskelun puute vaan pilaa mun arkipäivät. Oon oikeesti piilohikipinko, (en tosin kyllä pärjää missään koulujutuissa, mutta silti..) koulussa oli niin kivaa! Tai oikeastaan se oppiminen oli kivaa. Mietinkin tuossa, että nyt kun alan opiskella sellasta ainetta, mikä ei oikeastaan valmista mihinkään ammattiin, niin mitähän sitä sitten 5-6 vuoden päästä alkais opiskella. Voisin opiskella vaikka koko lopun elämääni, jos vain joku rahoittais mun kalliin elämäntyylin ja maun. :D


Tänään piti taas vähän leikkiä kameralla, kun Veltins arenan aulan seinälle tulee joku jättimäinen mosaiikki fanien kuvista, niin piti tietty ottaa kuva sitä varten, että MÄKIN pääsen sinne. Joten aika sinivalkoista kuvaa tältä päivältä. 

Hah ja sitten onnistuin ottamaan itselaukaisimella kuvan, jossa mun kädet ja KOKO kuvan tärkein osa, eli huivi jäi pois kuvasta hassusti, joten piti sitäkin kuvaa vähän leikellä.. Oon niin kätevä. Mutta iloinen :)


Sitten hei ihan oikeesti kesä, et voi olla tosissas, että oot jo menny talviunille? Voisit tulla takas, tykkäisin käyttää kesävaatteita vielä ees hetken, jookos eikös? Tänään onneksi säätiedotukset alkoi näyttää jo hiukan paremmilta, yli 20 astetta ens viikon lähes joka päivälle. Karu totuus tulee vielä esiin, ja koko ens viikon sataa.. Oon niin varma. 

AAAA ja hei huomenna tulee miesten keihäsfinaali. Teoriassahan kolmoisvoitto on mahdollinen, mutta mitä oikeesti jos se tapahtuis, olis aika noh, voin kuvitella että media räjähtäis. Mutta koska on kyse suomalaisista, niin not gonna happen. Ihan varmaan suomalaisille aukee huomenna sijat 4.-6., ois jotenkin tarpeeksi ironisen epäonnista, vai miten se sanotaan. Muuutta ettei saa käsitystä etten haluaisi suomalaisten pärjäävän niin pakko todeta, että oishan se mitali ihan kiva (jep de Zordo tuo eiku ainiin ollaan Suomessa.. vitsi vitsi.)

Samassa muistinkin, että mun olympialaisten jälkeinen elämä onkin turvattu taas! Euroopan futisliigathan starttaa ihan näillä viikoilla, oi tätä onnea! 
Nyt voisin mennä vielä nauttimaan viimeisistä päivistä olympialaisten parissa! Miesten seiväsfinaali -> Arrivederci! 

Keine Kommentare:

Kommentar veröffentlichen